Arkisto kuukaudelle Elokuu, 2000

Ensimmäiset TAFFit

20. Elokuuta 2000

Tampereella ensimmäiset kunnon kinky-bileet 19.8.2000, TAFF I Yliopistoteatterin tiloissa. Talkoovoimin kokoonlaitettujen bileiden taustalla oli paljon työtä mutta paljon työtä oli vielä tehtävänä ennen kuin bilettämisen makuun pääsisi… Ei auttanut kuin aloittaa valmistelut heti aamusta.

Olin esiintymässä, joten päivällä harjoittelin esitystä Ylioppilasteatterilla pari kertaa Ramonan ja Mister Kaj:n kanssa. Harjoituksista juoksin kampaajalle ja meikattavaksi. Peilin eteen päästyäni en ollut tuntea itseäni: Hiukseni (tai paremminkin lainahiukseni) oli nostettu ylös kahdelle “pallukalle” ja meikki sai minut aivan toisen näköiseksi. Loistavaa!

Kotona vaatteiden vaihto ja takaisin bilepaikalle. Ennen ovien avaamista juhlavieraille oli vielä tekemistä; MoonTV:n Sami teki juttua Pornostara -ohjelmaan ja lehtimies otti kuvia. Kun ovet viimein avattiin klo 20, alkoi ihmisiä tulla sisään tasaiseen tahtiin. Loppujen lopuksi ovet oli suljettava myöhemmin illalla, koska liput oli myyty loppuun. Ei lainkaan hullumpi saavutus ensimmäiselle Tampere Fetish Factorylle.

Viihdyin hyvin ihmisten parissa; seassa oli paljon tuttuja ja muista kaupungeista oli myös porukkaa. Mm. Jyväskylän Bizarre Clubilaisia oli tullut paikalle.

Biletila oli sisustettu kinky-teemaan sopivaksi. Seinille oli ripustettu 2 valokuvanäyttelyä: Qumman kuvissa olin itsekin muutamassa mallina. Myös muuta kuvataidetta oli laitettu esille. Tilaan oli kalustettu dungeon vapaaseen käyttöön. Ellei omaa seuralaista ollut mukana antamassa piiskaa, huolehtivat piiskatytöt siitä, että kaikki halukkaat saivat maistaa ruoskaa. Raipan varressa olivat mm. ELS:n tytöt Emilia, Laura Lee ja Sabina.

Esityksiä oli pitkin iltaa: ne aloitti Rocky Horror Show’n hengessä vaatteitaan esitellyt Magic Frog. Oma esitykseni Clinique, jotä tähditin Ramonan kanssa, oli vuorossa vähän myöhemmin. Harjoittelun puute DJ:ien kanssa aiheutti mokan musiikkien suhteen, mutta pienellä improvisaatiolla siitä selvisi eikä moka katsojalle pahemmin näkynyt. Esityksemme kuvasi poliklinikan arkea pervo pilke silmäkulmassa. Potilaan virkaa toimittanut Mister Kaj tuli hoidettua melko vaihtoehtoisin keinoin.

Keskiyön paikkeilla lavalle kapusi pari miestä Circus Mundus Absurduksesta. Harmitti etten nähnyt koko show’ta, olivat kuulemma puhaltaneet tulta Laura Leen selkään. Lavalle saatiin yön pikkutunteina yllätysesitys, jossa domina kelmutti miehen. Toiminnan oli kai tarkoitus olla pornompaa, mutta taisi käydä niin, että miehelle paine oli liian kova joten show jäi pehmeäksi. Viimeisenä lavalle kapusi Sara, jolle lävistäjä teki livenä kaksi lävistystä; toisen nänniin ja toisen klitoriksen huppuun.

Kun viimeisetkin juhlavieraat lähtivät vähitellen pois kellon hiipiessä kohti neljää, jäi jäljelle vielä “henkilökunta”. Keräännyimme lopulta yhden pöydän ääreen; osa oli pämpättyään saavuttanut ns. syvällisen keskustelun tason ja halusi pohtia pervotoimintaa aamun aikaisina tunteina. Kaikki eivät kuitenkaan jaksaneet lähteä keskusteluun mukaan. Niin päädyimmekin omille jatkoille, jotka uni selätti kun kaupunki alkoi herätä.

Geisha - kampaus ja meikki

Geisha - kampaus ja meikki

taff_hius3

Kiireen keskellä

Kiireen keskellä

Potilas DM:n ja Ramonan hoitoon

Potilas DM:n ja Ramonan hoitoon

Ensiapua...

Ensiapua...

Hoitsujen omat huvit

Hoitsujen omat huvit

Lisää hoitokeinoja

Lisää hoitokeinoja

Sisäinen puhdistus

Sisäinen puhdistus

Circus Mundus Absurdus

Circus Mundus Absurdus

cma-2

Ensimmäiset kolme kuvaa: meikkaaja
Loput kuvat: Ethera

Varaslähtö “Tapahtumien yöhön” Jalon soffalla

11. Elokuuta 2000

Tampereella oli Tapahtumien yö 11.8, ja pervopoppoo päätti juhlistaa sitä yhdessä: Sain tekstiviestitse kutsun tulla piipahtamaan Jalon soffalla.

Minun piti tavata osa porukasta aiemmin terassilla. Otin sen verran rauhallisen tahdin meikkaamisen kenssa, että olin tietysti myöhässä. Se ei tainnut olla yllätys; kaikki ovat kai jo tottuneet siihen. Odotimme vielä hetken ennen kuin lähdimme hissuksiin kävelemään keskustaan päin.

Jalon soffa olikin jo täynnä pervoja, kun pääsimme sinne asti. Suurin osa oli jo ehtinyt päästä Bacchukselle uhraamisen makuun. Monet pistäytyivät vain pikaisesti nauttimassa seurasta ja lähtivat sitten jatkamaan iltaa kaupungille ajoissa.

Omasta puolestani ilta kului kelloa vilkuilematta rattoisasti sohvalla istuskellen; jumiinnuin nimittäin nuoren miehen jumalaiseen jalkahierontaan ja varpaiden imeskelyyn. Enpä tiedä paljon parempaa ajanvietettä… Jäljelle jäänyt pieni joukkiomme huomasi vihdoin yöllä etteivät ravintolat olisi auki läpi vuorokauden. Suunta kohti yöelämää!

Roomalaiset orgiat

5. Elokuuta 2000

Sain kutsun yksityisbileisiin joiden teemana oli Roomalaiset orgiat. Mielenkiintoinen teema! Näihin täytyy mennä, tuumasin ja bilepäivänä hyppäsin samoihin kekkereihin suuntaavan Jalon autoon. Otettuamme avecimme kyytiin Helsingissä, menimme koko poppoolla valmistautumaan Neiti Narun luo. Dresscode oli tietysti juhlien teeman mukainen, toogaa siis ympärille!

Iltasella lähdimme itse bilepaikkaa kohti. Isäntä ja emäntä ottivat meidät ystävällisesti vastaan ja kirjasimme heti nimemme vieraskirjaan latinalaistyylisin nimimerkein. Kutsun mukaan tuodut roomalaishenkiset purtavat ja juomat kiikutimme keittiöön ja tutustuimme sitten taloon. Se olikin mainio bileiden pitopaikka; kerroksia kolme ja tilaa ruhtinaallisesti kaikille juhlijoille.

Minulle ja avecilleni Saralle juhlaväestä entuudestaan tuttuja olivat vain Jalo aveceineen sekä Neiti Naru ja Byron. Teimmekin tuttavuutta muiden vieraiden kanssa. Illan loistava isäntä-emäntä -pari näytti meille jossain vaiheessa omia pornovideoitaan. Ne olivat erinomaisia laadultaan, jopa parempia kuin jotkut kaupallisessa levityksessä olevat suomalaiset filmit.

Illan mittaan pujahdimme Saran kanssa kokeilemaan poreammeen rentouttavaa vaikutusta. Istuimme siellä pitkän tovin nautiskelemassa poreiden hierovasta efektistä. ;) Kylvyn jälkeen valtasimme pari nojatuolia itsellemme ja jatkoimme roomalaishenkistä lorvailua ja yleistä nautiskelua. Seuraamme liittyi muitakin. Onneksi lattialla oli heitä varten pehmeä matto! ;)

Kuvaaja: Sir?

Kuvaaja: Sir?

Kuvaaja: Sir?

Kuvaaja: Sir?

Kuvaaja: Sir?

Kuvaaja: Sir?