Teen lopputyötä seksuaalineuvontakoulutukseen ja aiheenani on erotiikka-/aikuisviihde-/seksialalla työskentelevien terveys ja työssäjaksaminen. Lopputyön on tarkoitus tukea ja auttaa jaksamaan työssä ja/tai tarvittaessa neuvoa, miten lopettaa työ. Siitä on myös tarkoitus tehdä Pro-tukipisteelle esite myöhemmin. Tarvitsisin 1.4 mennessä alalla olleiden tai olevien ajatuksia aiheesta, jotta lopputyöstä olisi ihan oikeaa hyötyä mahdollisimman monelle, eikä se kuvaisi vain mun kuvitelmia mahdollisista ongelmista ja niiden ratkaisuista. :)
Kaikki vastaukset käsitellään luottamuksella. Käytän materiaalia vain kerätäkseni tietoa ja työstääkseni sen pohjalta lopputyön eikä esim. omaa nimeä/nickiä tai muita tunnistetietoja tarvitse missään vaiheessa antaa.
Toivoisin että vastaat alla oleviin kysymyksiin.
Olen joidenkin kysymysten oheen antanut sulkeisiin muutaman esimerkin, mutta älä anna niiden rajottaa. Kaikki tieto on tervetullutta ja vaikka mieleesi ei tulisi muuta kuin nuo sulkeissa mainitut esimerkit, niin kaikki lisätieto niistäkin on vain plussaa! Kaikissa kohdissa tieto voi pohjata omakohtaisiin kokemuksiin tai olla muilta kollegoilta kuultua/yleistä tietoa. Tiedon lähdettä ei tarvitse täsmentää. Voit myös täydentää vastauksiasi myöhemmin, jos mieleesi nousee jälkikäteen lisää ajatuksia.
- Sinulla saattaa olla kokemusta useammasta työstä erotiikan, aikuisviihteen ja/tai seksin saralla. Millä kattotermillä haluat kutsuttavan alaasi/entistä alaasi?
- Millaisia terveysriskejä tiedät ko. alalla työskentelevillä olevan? (Krooniset hiivatulehdukset, seksitaudit, altistuminen flunssalle asiakastyössä jne…)
- Onko sinulla vinkkejä, miten näitä riskejä voi pienentää/poistaa kokonaan? Miten neuvoisit esim. juuri alalle tullutta?
- Millaisia haasteita ala tuottaa henkiselle hyvinvoinnille? (Alkoholismille altistuminen, masennus, epäterve kehonkuva jne…)
- Onko sinulla vinkkejä, miten huolehtia henkisestä hyvinvoinnista mahdollisimman hyvin? Miten neuvoisit esim. juuri alalle tullutta? Kuinka tukea työssä jaksamista?
- Mitä haittaa alalla työskentelystä voi olla? Mikä on työn huono puoli? (Leimaantuminen, työhistorian puuttuminen CV:ssä jne, marginalisoituminen…)
- Millaista hyötyä alalla työskentelystä voi olla? Mikä työssä palkitsee? (Seksuaalisten kokeilujen toteuttaminen, kehonkuvan paraneminen, traumojen työstäminen jne…)
Vastaukset 1.4 mennessä:
sähköpostilla fetishdiva@gmail.com
postitse DivaMiranda, PL 30, 33211 Tampere