Arkisto kategorialle ‘Arki’

Viikon kuvat – The Photos of the Week

1. toukokuuta 2011

Kevään korvilla on useilla tapana tehdä suursiivousta. Itse päädyin tekemään inventaariota tietokoneella olevista lukemattomista kuvista. Niistä osaa ei ole koskaan julkaistu missään ja osaa olen käyttänyt erilaisille sivustoille luomieni profiilien gallerioissa. Täällä, omalla sivustollani on kuitenkin ollut vain harvoja kuvapäivityksiä. Nyt sekin asia korjaantuu!

Tästä päivästä lähtien on mahdollista ihastella – tai vihastella, jos nikseen tulee – blogissani viikottaisia kuvajulkaisuja. Jatkossa viikon aloittaa maanantain päivitys klo 12 klo 8 aamulla ja viikonloppuun herättelee perjantainen päivitys, sekin kello 12 kello 8 aamulla. Toisin sanoen, silmän iloa kaksi kertaa viikossa. :) Luvassa on arkiston aarteita vuosien varrelta mutta myös tuoreita otoksia, sekä ammattilaisten että harrastelijoiden ottamina.

Toivotan viihtyisiä hetkiä orjille, faneille ja muille sivuilla kävijöille! <3

In kink,

valkoinen nimmari 150

.

Springtime! More light! And more dirt to be seen. Many tend to do some cleaning as the days get brighter. I ended up dusting the bits on my computer and doing an inventory on my photos. Some of them have never been published before, anywhere. Some of them I have used in different galleries on the internet. My own site, however, has been lacking photo updates. This is about to change!

From this day on you’ll be able to admire photo updates in my blog every week, and not only weekly, but semiweekly. You’ll have a glimpse of snaps by amateurs and work by professionals, both vintage and fresh stuff…

The days and times you won’t want to miss are: Monday noon and Friday noon morning at 8 o’clock (EEST/EET). What could be a better way to begin your week and weekend by than surfing to www.divamiranda.com/blog

.
In kink,

valkoinen nimmari 150

.

Yksi vahvuuksistani monen mielestä ;) / My ASSets!
Kuvaaja/Photographer: Anonyymi

anon mv-pepa_400

.

Uusi vuosi, uudet järjestelyt

3. tammikuuta 2010

Olen jo pidemmän aikaa harmitellut kuinka facebook-tilini kaverilista on lähtenyt käsistä. Naamakirja ei yksinkertaisesti ole kovin hyvä paikka olla yhteydessä ihmisiin, jos lista pursuaa monia erityyppisiä kontakteja. :/

Täytyy ryhtyä tuumasta toimeen ja järjestellä lista uudelleen näin uuden vuoden kunniaksi. On helpompi pysyä yhteydessä kaikkien kanssa kun kontakteja jakaa sekä listalle että ryhmään.

Kannattaa muistaa että olen 6.1. – 10.1. tavoittamattomissa, enkä vastaa sähköposteihin enkä puhelimeen. Jos haluat sessiooni 11.1 – 13.1, varaa aika joko ennen loppiaista tai kun olen töissä.

In kink,
DM

Päivän addiktio

29. joulukuuta 2009

Tuttava kertoi chatissa addiktoituneensa lomien aikana peliin nimeltä Perfect Balance. Pahaa aavistamatta avasin linkin ja testasin peliä lukematta ohjeita. Kiroilin muutaman kokeilun ajan, tarkastin ohjeet ja johan alkoi sujua. Muutama tasoa läpi ja olikin lähdettävä asioille. Sen kummemmin asiaa enempää ajattelematta suljin koneen ja suuntasin kohti kaupunkia.

Illalla takaisin kotona – ja yhtäkkiä löydän itseni jälleen tasapainottelemassa palikoita. Minä, joka en pelaa tietokoneella kuin pasianssia joskus ja jouluna… Minä, joka satsaan veikkauksen peleihin ehkä kerran vuodessa jos sitäkään. Minä, joka en edes muista, koska olisin laittanut rahaa peliautomaattiin.

Level 10… Level 11… Level 12… Kämmenissäni alkaa olla pieni kylmä hiki. Level 18… Level 19… Ohjailen palikoita hiirellä ja tasapainon pettäessä sadattelen pontevasti. Jotkut tasot vaativat enemmän työtä, jotkut ovat lasten leikkiä. Level 25… Level 26… Enää pari tasoa ja… Level 30 – tadaa, peli on menty läpi!

Mitäs sitten? Toisen version kimppuun tietysti. Naps, naps, naps, hiiri naksuu. Kämmenissä on sama kylmä hiki – ja jälleen uusi kierros käyty läpi! Huolestuttavaa. On kai pakko ottaa nyt annos kylmää kalkkunaa, ennen kuin koukkuni äityy pahemmaksi.

Avaaminen omalla vastuulla: Perfect Balance

In Kink,
DM

Loman ja laatikon lumo

27. joulukuuta 2009

Joulu tuli ja meni. En ole kalenteriuskollinen lomieni kanssa mutta aina on mukavaa rauhoittaa muutama päivä – oli kyseessä sitten pyhäpäivä almanakan mukaan tai ei. On yleisesti tunnustetuissa pyhäpäivissäkin etunsa, kun asuu Tampereen kokoisessa kaupungissa: ihmiset eivät ole silloin niin paljon liikenteessä ja lähes kaikkialla on normaalia hiljaisempaa. Oivallinen hetki nauttia vaikka rauhallisesta kävelystä suositulla lenkkipolulla. :)

Miksiköhän muuten esim. lanttulaatikkoa tulee syötyä vain jouluna? Silloin sitä mähkii koko vuoden edestä. Luulisi että fiksumpaa olisi tasoittaa laatikon syöminen tasaisesti koko vuodelle! Ehkä se maistuu jotenkin kummalliselta vaikkapa syksyllä. :D No, taidanpa varmuuden vuoksi syödä vielä vähän varastoon…

Mukavia välipäiviä!

In kink,
DM

Puhelinhuolia

16. joulukuuta 2009

Pari päivää sitten laitoin uutisiin ilmoituksen että työpuhelin on korjattavana. Siellä huollossa se edelleen on eikä minua saa vieläkään puhelimitse kiinni. :( Normaalisti minulla on ollut vanha puhelin tällaisten tilanteiden varalla, mutta kun kaivoin sen kaapin perältä, huomasin että sen akku oli pullistunut mystisesti. Enpä arvannut ottaa sitä käyttöön. Kärsivällisyyttä siis! En ole kadonnut mihinkään. :)

Uutisiin kirjoittelin myös että toiveita saa esittää blogin sisällöstä. Näitä toiveita voi esittää siis milloin tahansa esim. palautelomakkeen kautta tai tämän blogin kommentteihin.

HUOM: Voit seurata minua nyt myös Twitterissä!
Follow FetishDiva on Twitter

In kink,

DM