Blogiarvonnassani arpaonni suosi Riseä! Onneksi olkoon Rise – postia lähtee tulemaan. Kiitokset myös kaikille muille osallistuneille. DVD-arvontoja on luvassa lisää, joten kannattaa seurata blogia ja osallistua aktiivisesti. Kenties seuraavalla kerralla arvassa lukee juuri sinun nimesi. :)
Teknisten ongelmien takia (lue: rikki mennyt kovalevy) en voi tänään tarjoilla kuvaa. Perjantaihin mennessä asian pitäisi korjaantua, ja silloin luvassa on tuttuun tapaan foto.
Tänään saatte kuvan sijaan pienen tositarinan sessiostani. Sen on kirjoittanut eräs pitkäaikainen orjani. Juttu on sen verran pitkä, että päivitän huomenna toisen osan. Mukavia lukuhetkiä!
Olkaa hyvät – orjan kertomus sessiosta:
Tätä päivää olin odottanut, tapaisin Valtiattareni. Edellinen yö oli ollut levoton ja töissäkin oli vaikeuksia keskittyä. Päästyäni töistä ajoin suoraan kotiin syömään kevyesti ja suihkuun, sillä en halua olla Valtiattareni edessä paskasena. Lähdin ajelemaan hyvissä ajoin studiota kohti, sillä en myöskään halua myöhästyä.
Oven minulle avasi upea Miranda ja käski sisälle. Juteltuamme kuulumiset, Miranda kysyi erityistoiveita. Olin täyttänyt kyselylomakkeen aikaisemmin, joten ei ollut mitään erityistä mielessä. Minusta onkin parasta, että Valtiatar vie ja minä vikisen. Sillä Valtiatarhan tietää parhaiten, mikä on orjalle parasta.
Sain käskyn riisuuntua alasti, Valtiattareni katsellessa vieressä. Jotenkin nöyryyttävää olla siinä munasillaan, Valtiattaren laittaessa pannan kaulaani. Sain käskyn kontata perässä kammioon. Siellä minut sidottiin kiinni jaloista ja käsistä, niin että olin x-asennossa. Päähäni laitettiin huppu, niin etten nähnyt mitään. lopuksi Valtiatar riisui sukkansa ja laittoi ne hupun alle nenäni päälle. Tämän jälkeen Valtiatar lähti vaihtamaan asusteita. Makasin siinä avuttomana, Valtiattaren ihanoiden jalkojen tuoksu kokoajan nenässä.
Kuulin korkojen kopinan lähestyvän ja sitten minulta tempaistiin huppu pois. Siinä Valtiattareni oli seksikkäässä nahkakorsetissa ja korkeissa korkkareissa. Sain tuntea korkkareiden korot vartalollani, nänneissäni, nivusissa ja reisillä. Tunsin kipua ja nautintoa yhtä aikaa. Upea perse laskeutui naamalleni ja juuri kun tunsin hapen loppuvan nousi takapuoli sen verran, että sain hengitettyä ja perse laskeutui uudelleen ja uudelleen. Kuinka paljon olisinkaan halunnut suudella ja nuolla tuota jumalaista takapuolta.
